12.3.2010

Mitä minä täällä teen?

Eksyin blogimaailmaan aivan sattumalta. En edes muista miltä aihealueelta etsin tietoa, mutta ihmetykseni oli suuri, kun silmät sikkurassa tutkin eriaiheisia blogeja, ihastelin niiden taitavaa toteutusta, tol-kut-to-man kauniita kuvia, ahkeraa ylläpitoa ja ennen kaikkea vilpittömän avointa kanssakäymistä.

Tahtoisin näyttää Sinulle, tänne "Kissakonttoriini" eksyneelle, mitä minä olen saanut aikaiseksi. Osa tekeleistäni on "omasta päästäni", osaan olen saanut idean muilta. Mutta intohimolla niitä on väsätty.

Luulenpa, että häärin pitkän aikaa ihan itsekseni. En ymmärrä tästä blogeilusta vielä yhtikäs mitään. Kuka nyt tänne -Kissakonttoriini- eksyisikään? Ei kai nyt näistä höpinöistä kukaan kiinnostu! Tuollahan on toinen toistaan kiinnostavampia ja antavampia sivustoja. Toivon, että ette kuitenkaan pidä minua epäkohteliaana. Minä en vain oikein vielä osaa tätä hommaa. Kaikenlaisia "ihana blogi" -merkkejä ja tunnustuksia.... Kaipa minä opin. Siksi tähän leikkiin rohkeana lähdin mukaan.

Kissakonttori -nimen antoi rakas aviomieheni työhuoneelleni, jossa istuskelen joskus ajatuksiini vaipuneena tekemättä yhtään mitään ja taas toisena hetkenä huone on "hullerin pullerin" saatuani hyvän idean, joka pitää toteuttaa nyt-heti-ja-tässä. Olen hyvin, hyvin impulsiivinen ihminen. Ja toisaalta laiska kuin vanha katti.
Olisin voinut antaa blogilleni nimeksi Kissakonttori, mutta päädyin tähän Sucré & Mignonneen. Ranskankieltä taidan vain vähäsen, mutta ranskalaisuudessa on viehätyksensä. Varsinkin vanhassa maalaisranskalaisuudessa. Sitä paitsi, rakastan laventelia. Haaveeni on joskus nähdä Provencen laventelipellot kukassaan.  Sucré, "sokerinen" viittaa siihen, että kovin mielelläni valmistelen koristeltuja leivonnaisia. Mignonne, sievä taas siihen, että niiden leivonnaisten pitää olla myös sieviä. Sokerisina ja sievinä näkisin mielelläni kaiken, mitä teen.

Näin, tämä oli jonkun sortin esipuhe blogilleni. Tervetuloa Kissakonttoriin!

Toivottaa Helmi

1 kommentti:

Helmi kirjoitti...

Ihan PAKKO kokeilla tätä kommentointia, miten se toimii. Aika säälittävää kommentoida omiaan, vai mitä?