3.10.2010

mysliä ja jogurttia

Olen ottanut tavakseni syödä mysliä jokaikinen aamu, joskus maidon, toisinaan jogurtin kera. Ja nimenomaan itse tehtyä mysliä, tajuttuani, miten helppoa ja vaivatonta se on valmistaa. Sunnuntaisin huiskasen satsin seuraavalle viikolle, kas näin:


Laitan syvälle uuninpannulle (en käytä leivinpaperia) kaura-, ruis- ja tattarihiutaleita sen verran, että pohja peittyy. En mittaile mitään aineksia tarkkaan, vaan "huiskin" kourallisia.

Sitten summamutikalla mukaan cashewpähkinöitä, manteleita, auringonkukan- ja kurpitsan siemeniä. Sekoittelen ainekset, joita pannulla on nyt parin sentin kerros.

Kahvikupissa sekoitan keskenään puolisen desiä oliiviöljyä ja ruokalusikallisen hunajaa.
Jotta hunaja sulaa paremmin öljyn joukkoon, laitan seoksen pariksi sekunniksi mikroon. Tänään ripsautin sekaan vähän vaniljasokeriakin; oli sellainen fiilis.

Valutan seoksen mysliaineiden päälle Sekoittelen vielä kerran ja tasoittelen vähän pintaa.

Uunissa seos viihtyy noin 15 minuuttia, jonka jälkeen kääntelen seosta ja annan olla vielä 5 minuuttia. Tarkkana, ettei pähkinät tummu liikaa. Kun seos on uunissa, paloittelen kuivatut hedelmät. Tänään käytin ananasta ja papaijaa, koskei kaapista löytynyt viikunoita eikä taateleita. Kun otan myslin uunista, "huiskin" hedelmät sekaan ja jätän seoksen pannulle jäähtymään. Valmista!

Säilytän mysliä Ikean isossa lasipurkissa keittiöpöydällä, josta sitä on aamu-unenpöpperöisenä helppo ottaa.

Valmistelenpa nykyään jogurtinkin suurimmaksi osaksi itse. Sekin oikein oivaa sunnuntaipuuhaa!

Lämmitän 1,5 litraa "sinistä maitoa" niin, että se melkein alkaa kiehua. SIIS MELKEIN. Höyryä nousee ja pinta hiukan väreilee. Maitohan kiehahtaa tosi nopeasti, joten ei jätetä sitä seosta itsekseen levylle!

Kaadan kuuman maidon kulhoon ja annan jäähtyä 40 - 45 asteiseksi.

Kun maito on jäähtynyt sopivaksi, otan sitä kahvikupillisen ja sekoitan tähän erään Bulgarian jogurttia 1,5 rkl (jos kaapissa on itse tehtyä jogurttia, käytän sitä). Sekoitan jogurtin huolellisesti kahvikuppimaitoon ja sen jälkeen kaadan seosta pikkuhiljaa kulhossa olevaan maitoon. Sekoittaen huolellisesti.

Sitten käärin kulhon pyyhkeeseen. Minulla on kannellinen kulho, joten jätän kannen hiukan raolleen ja käärin kulhon froteepyyhkeeseen, kuin pienen vauvan ;-)

Siinä kääreessään keittiön pöydällä maito valmistuu jogurtiksi kuudessa tunnissa. Sitten siirrän kulho jääkaappiin viilentymään. Valmista!

Ja HYVÄÄ.... vaikka itse sanonkin....

Helmi

8 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Oletpa viitseliäs. Myslin tekemistä voisinkin kokeilla, ei tunnu ainakaan kovin vaikealta. Kiitos selkeästä ohjeesta!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Hih, aloin nauramaan täällä. Niin samat on aatokset :) Laitoin juuri myslipellillisen uuniin ja tulin koneen ääreen. Seoksesi on herkullisen näköinen kokeilen varmasti. Minulla on muutama ohje joita pyöritän ettei perheväki kyllästyisi.

Jogurtin teko onkin minulle ihan uusi tuttavuus tuota haluankin kokeilla, ihan heti :) Ihania nuo sinun aamusi <3

Antoisaa sunnuntaita ja roimasti onnea arjen aatoksiin!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Tulinpa vielä suuresti kiittämään jogurtti ohjeesta! Meillä nautittiin sitä aamulla ja ihastuimme oitis!

Mukavaa alkanutta viikkoa toivotan sinulle näin heti maanantaiaamuna :)

Helmi kirjoitti...

Elsa, kannattaa kokeilla! Sen verran vielä, että uunin lämpötilaksi laitan 200 ja pelti keskitasolle (pidin niin itsestään selvänä, etten älynnyt ohjeistaa, sorry). Joissain ohjeissa lämpötilaksi ohjeistetaan 175, mutta mun uunilla se ei riitä paahtoon.

Marie Elisabeth, tottahan minä olen kokeillut sitä sinunkin ohjettasi, jossa oli kanelia yms. Aivan ihana, mielestäni lämmin talvinen vivahde. Ylipäätään näiden myslihommien kanssa on mukavinta se, että "kaapista löytyy" sekoituksella saa perussettiin kivasti vaihtelua.

Ja hei se jogurtti. Siinähän se valmistuu melkein itsestään. Koostumus on mielestäni erittäin passeli juuri myslin kera: ei liian kiinteä, muttei ihan juoksevakaan.

Meillä syön mysliä vain minä. Ei yhtään haittaa; riittää itselle enemmän ;-) Meidän "pojat" syövät aamulla kaurapuuroa.

Kivaa viikkoa teille kummallekin!!

Seija kirjoitti...

Kiitos hienoista ohjeista. Tulin sivullesi Marie Elisabeth's rum:n kautta ja klikkasin itseni oitis lukijaksesi. Mukavaa viikonalkua sinulle:)))

Helmi kirjoitti...

Hei Seija! Sydämellisesti tervetuloa Kissakonttorilleni. Kiva, että Marien kautta löysit tänne. Toivottavasti viihdyt =)

Oikein mukavaa viikkoa sinullekin! Ja kaikille muillekin. Täällä aurinko paistaa syksyisen kauniisti.

PIUZA kirjoitti...

Enpä ole tullut ajatelleeksi, että jogurttiakin voisi tehdä itse! Viiliä olen kyllä joskus tehnyt. Täytyypä varmaan kokeilla tuota ohjetta. Jos teen litraan, niin sitten varmaan riittää 1 rkl jogurttia. Mysliä ei tule oikein syötyä, mutta tuosta kyllä saa niin mieleistänsä, kun kokoaa sen itse!

Mukavaa viikon jatkoa!
t.Paula

Helmi kirjoitti...

Hei Paula!
Riittää ruokalusikallinenkin, voit laittaa puolitoistakin....Määrällä ei ole onneksi niin hirmuisen väliä. Pääasia, että maitopohja saa jogurtin valmistumiseen tarvittavan "siemenensä". Omat ruokalusikallisenikaan eivät ole kovin tarkkoja. Joskus hurahtaa kaksi kukkupäälistä, toisinaan vähemmän. Aina on ihan hyvää tullut =)

Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!