21.4.2010

Minä ja Musta

Toinen puoli minusta on hyvin mustavalkoinen ja -kehtaisko sanoa- zenistinen. Siivosin tässä taannoin vaatekaappini ja itsekin häkellyin lopputuloksesta. Kaappi oli siivouksen jälkeen täysin mustavalkoinen. No, paria beigeä toppia lukuunottamatta.

Myös asuntomme olen huomannut muuttuvan pikkuhiljaa; valkoisesta värien kautta musta-valkoiseen. Esimerkiksi ensin meillä oli kauttaaltaan valkoiset seinät. Sitten yksi toisensa perään seinät saivat väriä, jopa kerroksittain; maalaaminen kun on niin helppoa ja nopeaa. Itseasiassa suht' edullistakin face liftingiä. Arkeologit tulevat aikanaan vielä hämmästymään maalikerrostumien määrää!

Nyt seinämme ovat taas muuttumassa valkoisiksi ja MUSTIKSI. Ensin mustui "pikkun" huoneen yksi seinistä. Siitä tuli "macee"! Voipi olla, että esittelen senkin huoneen joskus. Siis mikäli sinne koskaan saadaan kuvauskuntoinen siisteys. Tuskin.

Meidän makkarin seinä mustui pari viikkoa sitten. Oli sitä ennen olevinaan luumun värinen. Luumu osoittautui auringon valossa liian liilaksi. Olisi joka tapauksessa pitänyt maalata tummemmaksi. Mattamustaksi vain, huiskis.


Kerrottakoon nyt kuitenkin, että huoneen muut seinät ovat siis valkoset. Ja verhot (eleettömät valkoiset) ovat vasta hakusessa. Verhot ovat heikoin lenkki. En pidä verhoista (enkä matoista), joten en oikein osaa niitä hankkiakaan.



Tässä nyt vielä lähikuva vuosi vuodelta rakkaammaksi käyvästä kaksikosta:



Thaimaalainen kultapää (en suostu sanomaan sitä Buddhaksi) tahtoi mukaani Pineapplesta valvomaan uniamme. Bourgien (Formverkista) olen ajastanut herättämään meidät pimeisiin aamuihin (jotka tätä kirjoittaessa alkavat onneksi olla ohi).

Enpä nyt oikeastaan tiedä, miksi näitä kuvia tänne tungin. Ehkäpä vastapainoksi söpöilylle ja näpräilylle?

Helmi

1 kommentti:

tähtisädetikku kirjoitti...

vau, onpa tyylikäs muutos!