8.4.2010

Laventelibiscotit

Olen ottanut tämän reseptin joskus aikoja sitten ranskalaisesta lehdestä. Jäi vähän unohduksiin, koskei Suomessa löytynyt mistään kuivattua laventelia. Nykyään varmaan löytyy jo helpommin. Minä kokeilin oman sadon kukkasilla (taatusti myrkyttömiä).



Laventelibiscotit

4 munaa
3 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
3 rkl kuivattuja laventelinkukkia
100g voisulaa
100g manteleita
100g suklaata (70%)

Ensin rouhitaan mantelit ja suklaa. Ja erotellaan keltuaiset ja valkuaiset. Sulatetaan voi ja laitetaan uunikin päälle (175 astetta).

Sitten vatkataan keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Valkuaisetkin vatkataan vaahdoksi, erikseen omassa astiassaan.

Keltuaissokerivaahtoon lisätään jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Seuraavaksi seokseen käännellään valkuaisvaahto. Sitten vielä voi, suklaarouhe, mantelirouhe ja laventelinkukat.

Taikina jaetaan kuuteen osaan ja leivotaan pitkiksi tangoiksi kahdelle uunipellille, siis kolme tankoa kumpaankin. Tankoja voi halutessaan hieman litistää.

Paistetaan uunin keskiosassa noin 15 minuuttia. (Itse paistelen molemmat pellit kiertoilmassa)

Leikataan vastapaistetut tangot, noin 2 cm:n levyisiksi viipaleiksi, jotka asetellaan takaisin pellille leikkauspinta ylöspäin. Paistetaan viipaleita vielä noin 10 minuuttia. Otetaan uuni pois päältä ja "unohdetaan" palat jälkilämpöön (luukku hieman auki, jotta kosteus pääsee ulos).

Säilyy sen minkä säilyy. Eli periaatteessa keksipurkissa pitkäänkin, mutta herkkusuihinhan ne sieltä vaivihkaa häviävät. Amaretto -liköörin kanssa näitä meillä joulun tienoilla tyytyväisenä mutusteltiin.

Helmi

Ei kommentteja: