10.12.2011

Lintunannaa


Askaroin kulmakunnan pikkulinnuille joulunannat.

Tein näitä monta, ja vien ne yksi kerrallaan läheiselle lintujen ruokintapaikalle, joulusta alkaen. 
Taannoisen Lintuinfluenssahysterian myötä taloyhtiössämme aikoinaan kiellettiin kaikenlainen lintujen ruokkiminen, joten näitä en saa terassilleni pistää. Ei silti, että olisi kovin järkevää muutenkaan kaupungissa, jossa rottia on kuulema enemmän kuin ihmisiä...



No, mutta siis teki kuitenkin mieleni muistaa varpusta jouluaamuna. Tai oikeammin talitinttia... Sulatin kattilassa kookosrasvan ja kaadoin sulaan melkoisen määrän linturuoaksi tarkoitettuja auringonkukansiemeniä. Tuollaiset tummat, "ihmisravinnoksi kelpaamattoman väriset" siemenet värjäsivät massankin kauniin laventelisiksi. Pistin massan jäähtymään jääkaappiin ja kun oli tarpeeksi jähmettynyt, painelin rengasmuotteihin. Paineluvaiheessa lisäsin juuttinarut massan sisälle. Naruihin tein isot solmut (jotka jätin massan ytimeen), jotta naru myös pitää, kun "ruokapöydässä keikutaan".

Sitten vaan hiukan somistusta. Laitoin vain tähän jouluversioon, juhlan kunniaksi. Ei ole tarkoitus, että puistoalueemme täyttyy koristeroskista! Lavastin kuvauspaikan terassilla. 



Niin mielelläni tahtoisin uskoa, että pikkuväki tykkää! Talven ankaruudesta ei tosin ole tietoakaan...

....toisin kuin viime vuonna jo tähän aikaan. Arvaapa, montako kertaa terassi täyttyi ääriään myöten tuulen tuivertamasta lumesta! Itseasiassa en muista. Eiköhän me sitä viikottain tyhjennetty. Kerrostaloelämäkö muka helppoa?!?


Rattoisaa viikonloppua toivotellen,

Helmi

5 kommenttia:

Viivi kirjoitti...

Vautsi, kuinka noita raaskii viedä ulos? Tipuille kyllä herkkuateria!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Voi sinua hyvä sydämistä <3 Kaunit retkieväät olet tehnyt luonnon pienimmille :)

Kaunista kolmatta adventtia sinulle Ja perheellesi Helmi!

Marianne kirjoitti...

Kyllä lintusten nyt kelpaa herkutella. <3

Elisa LPP kirjoitti...

Kiva idea ja vielä itsetehty <3

Ajattelin jouluna ostaa lyhteen pihalle :)

Anonyymi kirjoitti...

Luontoäiti varmasti kiittää panoksesta eläinten hyväksi. Idea vallan upea. Voisi antaa lintujen ruokinnasta huolehtivalle ystävälle vaikkapa joulutervehdykseksi.
Kaunista kolmatta adventtia!