15.5.2010

Tuli kesä

Näin ensimmäiset pääskyset eilen. Siis tuli kesä. Ja koivun siitepölyn tuoma aivastelu (joka onneksi helpottaa, kun koivu on aikansa kukkinut). Naapurustossa on jo kova tohina.



Itse olen hiukan hitaalla tänä vuonna. En oikein osaa päättää, mitä terassille hankkisin. Ja koska, sillä eihän tällainen 25 asteen helle kauaa kestä! Plantagenista hankin ensialkuun kolme Mårbackaa ja kaksi Enkelinsilmää. Ankealta näyttää vielä!




Huolissani olen mustaviinimarjapensaastani, joka tuttuun tapaan lämpöisessä paikassaan herää kovin aikaisin. Se on jo nupuillaan! Joudun varmaan taas itse leikkimään pörriä. 




Myös kesänaapurimme saapuivat parikolme viikkoa sitten. Eivät malttaneet öisinkään olla hiljaa. Kaikki tuttavat ja sukulaiset toivotettiin tervetulleeksi, mistä kukin sitten tulikin. Ja minne jatkoivat, sitä en tiedä. Pari yksilöä jäi taas turvallisen välimatkaan päälle, talomme toiseen haaraan. Kauppatorin lokeista minäkään en pidä, mutta näistä kattolokeistamme ei ole sitten pienintäkään haittaa. Päin vastoin. Päivisin ne kalastelevat merellä ja saapuvat yöksi "kalliolle" huilimaan. Pysyvät omalla katto-osiollaan, siinä missä me omallamme. Ei kumpikaan kakkaile toisen reviirille, saati kävisi ryöstämässä toiselta ruokaa! Kunnioitus ja naapurisopu on vuosien varrella säilynyt.


3 kommenttia:

AnuR. kirjoitti...

Hei, ihana blogi, pakko ahmia kaikki kuvat ja tekstit tässähetijanyt!

Noi sun terassilla olevat isot, harmaat kukkaruukut sattuivat silmiini, mistä moiset olet löytänyt? Tahtoo samanlaiset!! :)

Helmi kirjoitti...

Moi AnuR!
Kiva, että löysit minut. Ahmi ihan rauhassa vain! =)

Muutama muukin on kysellyt ruukuista. Veljeni olisi ihan väkipakolla halunnut ostaa ne. EN myy =)

Satuin törmäämään niihin pari vuotta sitten Vantaan Backaksen puutarhamyymälässä (ei sitä taida ollakaan enää). Niitä oli vain kaksi, joten tajusin onneksi ne heti ostaa. Samantyyppisiin olen puutarhamyymälöissä toki törmännyt myöhemminkin!

Ruukut ovat jonkin sortin muovia. Näyttävät erehdyttävästi kivisiltä. Ja mikä parasta, multatilaa ei todellakaan ole pohjaan asti, vaan ruukuissa on n. 40 cm syvä sisäruukku. Eivät siis ihan julmetusti paina.

Kannattaa kevään korvalla koluta kaikki K-raudat, Plantagenit ja muut. Varmasti löydät samantyyppiset itsellesi!

AnuR. kirjoitti...

Oi, sittenhän ne on joka ominaisuuksiltaan täydelliset <3 toivottavasti jostain bongaisin, kieltämättä olen ehkä ollut turhan aikaisin liikenteessä, tuskin monikaan kauppa on vielä saanut kevätvalikoimiaan :) Ehkä yritän malttaa hetken ja lähteä myöhemmin uudelle etsimisreissulle. Kiitos sinulle!